10.3.2015

Meitä on valtavasti!


Perhesiteitä, lähiomaisia ja omaa kiinnostusta. Tuoreen kyselyn mukaan suurella osalla Ruotsin väestöstä on jonkinlainen suomalais- tai tornionlaaksolaiskytkös.



Patrick Prax on alun perin kotoisin Saksasta. Nykyään hän asuu Uppsalassa ja on naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Lisäksi heidän kolme lastaan käyvät suomenkielistä päiväkotia ja puhuvat pääasiallisesti suomea.
– Kun lapset kertovat esimerkiksi mitä ovat tehneet tarhassa, he käyttävät enimmäkseen suomea. Välillä ymmärrän, mutta välillä he saavat kääntää.
Ruotsin Radio on tilannut TSN-Sifon kautta tutkimuksen, jossa Ruotsin asukkailta on kysytty heidän kytköksistään suomen kieleen ja meänkieleen, sekä Suomeen ja Tornionlaaksoon.
Kyselyssä käy ilmi että 2 400 000 ruotsalaisella on kytkös joko omien juurten tai läheisten kautta - tai oman erikoiskiinnostuksen ansiosta.
– Mielestäni se on rikastuttanut minua monella tapaa, sanoo Patrick Prax.
Lue lisää ja kuuntele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti