29.1.2014

Suomen kieli häviämässä Onnelasta!



Ruotsalais-suomalainen Fortuna Onnela vanhusten hoitokoti Uppsalassa on toiminut pian kaksi vuotta. Hoitokodin 40 paikasta puolet on suomalaisille vanhuksille, jotka eivät enää pärjää kotioloissa. Henkilökunnan vaihtuvuus, ja jopa kielto puhua suomea työntekijöiden kesken, on herättänyt viime kuukausina kysymyksen kuinka kaksikielinen Fortuna Onnela on.
 .
Pirjo Piispanen käy säännöllisestä tapaamassa sukulaistaan Uppsalan Fortuna Onnelassa:
- Aluksi kaikki vaikutti niin todella hienolta. Ajattelin,että nythän meille avautuivat taivaan ovet, sanoo Pirjo Piispanen, joka on aktiivinen Uppsalan kieli -ja kulttuuriyhdistys Rusukin eläkeläistoiminnassa. Hän vierailee säännöllisesti erään sukulaisensa luona Fortuna Onnelassa, ja on havainnut että suomenkieli on jäänyt syrjään hoitokodissa. 

Uppsalan suomenkielisen seurakuntaryhmän diakoni Eila Svensson on nähnyt  suomenkielisten ikäihmisten tilanteen vuosikymmenien ajan . Hän, samoinkuin seurakuntaryhmän muusikot ja vapaaehtoiset vierailevat Onnelassa säännöllisesti. Myös hän on pannut merkille, että ruotsinkieli on pääasiallinen työkieli Onnelassa.
- Kyllä se näin on, kertoo Eila Svensson. Hän kertoo kuinka hoitotilanteissa syntyy hämmentäviä tilanteita, kun vanhukset eivät ymmärrä hoitohenkilökuntaa. Kun Fortuna Onnela vihittiin käyttöön pari vuotta sitten, upouusi talo marimekkoverhoineen ja saunoineen huokui todellakin suomalaista tunnelmaa. Mutta Attendo Caren henkilökuntapolitiikassa kielitaito ei ole ykkösijalla, kertoo diakoni Eila Svensson.
Lue Lisää Sisuradion sivulta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti