15.11.2013

Suomalainen elokuva Kohta 18 näytetään 19/11




KOHTA 18
tiistai 19 marraskuuta 18.30

Kohta 18 on totuudenmukainen kertomus 17-vuotiaiden poikien arjesta. Ohjaaja Maarit Lalli kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen niiden 17-vuotiaiden kanssa, jotka myös näyttelevät elokuvassa. Elokuvassa nähdään viisi otetta nuorten miesten elämästä hetkenä, jolloin kaikki on kohta sallittu, kun kahdeksastoista wsyntymäpäivä lähenee. Elokuva voitti vuoden 2013 Jussi-palkinnon parhaasta elokuvasta ja parhaasta ohjauksesta. Karri suorittaa viimeisiä ajotunteja äitinsä opetuksessa, samalla kun tämä yrittää puhua Karrille elämän tärkeistä asioista. Pete hoivaa aborttipillerin ottanutta tyttöystäväänsä. André hakee pikkuveljensä päiväkodista jo kolmannen kerran samalla viikolla. Akseli lähtee maalle isovanhempiensa kanssa ja tapaa sattumalta isäänsä. Jon, joka on kaveriryhmän ainoa 18 täyttänyt, on saanut kesätöitä huvipuistosta karvaisena maskottina, ja vetää puoleensa kaikki tytöt. Kohta 18 on elokuva niistä kuvitelmista, unelmista, oi keuksista, vastuusta ja todellisuudesta, jotka kuuluvat aikuistumiseen. Se on elokuva nykypäivän normaaleista mutta erilaisista perhekuvioista. Lisäksi se on tarina elämänvaiheesta, jolloin luulee tietävänsä kaiken ja joka on yhtä vaikea ja tärkeä sekä nuorille itsenäistyville että heidän vanhemmilleen.


Ohjaus: Maarit Lalli Rooleissa: Henrik Mäki-tanila, Karim Al-Rifai, Anton Thompson Coon, Arttu Lähteenmäki, Ben Thompson Coon, Elina Knihtilä ym. Pituus: 110 min Kieli: suomi, tekstitys: ruotsi

SNART 18
Tisdag 19 november 18.30

Snart 18 är en verklighetstrogen skildring av 17-åriga killars vardag. Regissören Maarit Lalli skrev manuset tillsammans med de 17-åriga killarna som också spelar i filmen. Filmen visar inslag ur fem unga mäns liv under tid då allt snart är tillåtet, när 18 närmar sig. Filmen vann Jus si-filmpriset (finsk motsvarighet till Guldbaggen) för bästa film och regi tidigare i år. Filmen är ett måste för alla som är eller varit sjutton! Karri tar sina sista körlektioner med sin mor som försöker diskutera livets allvar med sin son. Pete sköter om sin flickvän som tagit abortpiller. André hämtar sin lillebror från daghemmet tredje gången under samma vecka. Akseli åker till stugan med sina farföräldrar och råkar på sin far. Joni, som är den enda i gruppen som redan fyllt 18, har fått sommarjobb som maskot i en nöjespark och är en riktig tjejtjusare. Snart 18 är en film om de inbillningar, drömmar, rättigheter och skyldigheter samt den verklighet som följer med att bli myndig. Det är en film om dagens normala men olika familjeformationer. Det är en berättelse om livsskedet då man tror sig veta allt och som inte är viktig bara för ungdomarnas utan också för föräldrarnas självständighet.


Regi: Maarit Lalli I rollerna: Henrik Mäki-tanila, Karim Al-Rifai, Anton Thompson Coon, Arttu Lähteenmäki, Ben Thompson Coon, Elina Knihtilä m.fl. Längd: 110 min Språk: finska, svensk text


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti