20.9.2013

Syksyn 2013 uudet suomenkieliset lasten- ja nuortenkirjat

 















Jos etsimääsi kirjaa, lastenkirjaa, äänikirjaa, lehteä tai elokuvaa ei ole Uppsalan kirjastoissa, tee kirjastolle hankintaehdotus! Kirjasto ottaa mielellään vastaan toiveita ja ehdotuksia. Olemme aikasemmin kirjoittaneet tästä mahdollisuudesta ja muistutamme nyt taas.

Olen itse kolmen koululaisen äiti ja olen huomannut ettei Uppsalan kaupunginkirjastosta löydy niin paljon kirjoja koululaisille. Olen itse tehnyt hankintaehdotuksia, mutta olisi tietysti hyvä jos muutkin tekisivät niin että huomaisivat että kiinnostusta löytyy muiltakin perheiltä.

Löysin Savon sanomien sivulta alla olevan luettelon uusista lasten- ja nuortenkirjoista syksy 2013. Ota luettelo avuksi ja tee kirjastoon hankitaehdotuksia kirjaston sähköisellä lomakkeella.
(Seuraavat kirjat ovat jo tulossa: Kultakala, Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, Risto Räppääjä ja kaksoisolento, Ella ja kaverit menevät metsään, Pukin salaisuus, Fungi)

Hyvää lukuhalua kaikille ja varsinkin ruotsinsuomalaisille lapsille!

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää (Otava). Tulevaisuuden yhteiskunnan ja vapauden pohdintaa nuorten romaanissa. Ilmestyy heinäkuussa.
Enna Airik: Korppipäinen mies (Karisto). Sadunomainen tarina lapsen kuvitelluista peloista. Ilmestyy syyskuussa.
Susanna Alakoski: Kultakala (Schildts&Söderströms). Lastenromaani 10-vuotiaan Tiian elämästä Ystadissa. Ilmestyy elokuussa.
Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu (Gummerus). Perinteikkäitä uusia satuja kuvitettuna. Ilmestyy syyskuussa.
Jarkko ja Laura Antikainen: Lumottu saari (Minerva). Valokuvitettu seikkailu mystiselle saarelle. Ilmestyy syyskuussa.
Anna Anttonen, Kati Inkala & Karoliina Pertamo: Riimikissa kikattaa (Tammi). Runoja perheen pienille. Ilmestyy lokakuussa.
Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa (Tammi). Vesta-Linnea pohtii elämän suuria kysymyksiä lastenkuvakirjassa. Ilmestyy syyskuussa.
Tuuve Aro: Topi ja Tallulah – Karambolan kirous (WSOY). Pojan ja viidakkotytön seikkailut jatkuvat. Ilmestyy syyskuussa.
Ilkka Auer & Antti J. Jokinen: Nicholas North – Kalmattaren kirous (Otava). Pohjoismaista mytologiaa fantasiaseikkailusarjan avauksessa. Ilmestyy heinäkuussa.
Tapani Bagge & Jusa Hämäläinen: Rohkea pikku auto (Tammi). Lastenkuvakirja pikkuautojen maailmasta. Ilmestyy syyskuussa.
Niina Bell & Anne Vasko: Sirkusparaati (Tammi). Lauluja ja tarinoita sirkuksen maailmasta lastenkirjassa. Ilmestyy heinäkuussa.
Raisa Cacciatore & Osmo Penna: Tähtituokiot (WSOY). Loruja ja katselukuvia pienten lasten korttikirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Maijaliisa Dieckmann: Sigismund Virtanen Odysseuksen matkassa (Kustannus-Mäkelä). Aikamatka antiikin Kreikkaan ja Odysseian tapahtumiin.
Kirsti Ellilä & Loviisa Raussi: Johannes ja Jura (Karisto). Poika ja dinosaurus ystävystyvät kaupungissa. Ilmestyy elokuussa.
Niina Hakalahti: Tuukka-Omar ja minilapset (Tammi). Tuukka-Omar joutuu muutosten pyörteeseen lastenromaanissa. Ilmestyy elokuussa.
Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen (Otava). Lastenkirjasuosikkien erikoisia keksintöjä. Ilmestyy elokuussa.
Satu Heimonen: Sonjan hevoskesä (Kustannus-Mäkelä). Kahdeksasluokkalainen Sonja viettää yllätyskesää maalla.
Hannu Hirvonen & Pia Sakki: Virtahepojen laulujuhlat (Tammi). Lastenromaani krokotiilien maailmanympärimatkasta. Ilmestyy elokuussa.
Johanna Hulkko & Jari Paananen: Geoetsivät ja vaeltava aave (Karisto). Etsiväsarjan toinen osa. Ilmestyy syyskuussa.
Hannele Huovi & Jukka Lemmetty: Urpo, Turpo ja hirveä Irvisaurus (Tammi). Urpo ja Turpo saavat uuden ystävän lastenkuvakirjassa. Ilmestyy heinäkuussa.
Anna Härmälä: Sinä päätät itse, Jori (Schildts&Söderströms). Lastenkuvakirja Jori-koirasta. Ilmestyy syyskuussa.
Jukka Itkonen: Astronautin rusinapulla (Otava). Ruoka-aiheisia riimirunoja. Ilmestyy lokakuussa.
Marvi & Merja Jalo: Jesse kylpyläkoira (WSOY). Jesse-sarja jatkuu. Ilmestyy syyskuussa.
Merja Jalo: Kostajan isku (WSOY). Nummelan ponitalli –sarja jatkuu. Ilmestyy syyskuussa.
Merja Jalo: Ponityttö ja yllätysvoittaja (Karisto). Nuorten ponityttöjen sarja jatkuu. Ilmestyy heinäkuussa.
Liisa Kallio: Pikku Papu ja aarre (Tammi). Kilpikonna etsii aarretta pienten lasten kuvakirjassa. Ilmestyy heinäkuussa.
Hanna Kallio & Antti Kallio: Velhovaari ja joulupukin parta (Art House). Lastenkirjasarjassa seikkaillaan talviharrastuksissa. Ilmestyy elokuussa.
Tuula Kallioniemi: Faneja ja fossiileja (Otava). Nuorten Reuhurinne-sarja jatkuu. Ilmestyy heinäkuussa.
Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen – Kuparisaari 3 (Karisto). Nuorten fantasiasarjan päätösosa. Ilmestyy heinäkuussa.
Kilpeläinen, Tomperi & Tuusvuori: Satukirja (Niin&näin). Filosofian kysymysten käsittelyä tuttujen satujen avulla.
Réka Király: Pieni suuri tarina huomisesta (WSOY). Lastenkuvakirja ajan kulumisesta. Ilmestyy syyskuussa.
Katri Kirkkopelto: Molli (Lasten Keskus). Kiukkuinen Molli haaveilee ystävästä lastenkuvakirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Katri Kirkkopelto & Mervi Wäre: Oona ja Eetu – Ei hätää! (Lasten Keskus). Eetun pikkusisko Oona opettelee potalle. Ilmestyy lokakuussa.
Siri Kolu: Pelko ihmisessä (Otava). Nuorten romaani P-influenssan vaivaamasta maailmasta. Ilmestyy lokakuussa.
Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy (Otava). Viljan suku paljastuu rosvovaltiaan jälkeläisiksi. Ilmestyy heinäkuussa.
Satu Kontinen: Noko & Nuuka (Myllylahti). Uusi lastenkirjasarja metsän ystävyksistä alkaa. Ilmestyy lokakuussa.
Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias (Karisto). Maaginen tarina isoäidin katoamisesta Haavekaupunkiin. Ilmestyy elokuussa.
Tuula Korolainen & Virpi Talvitie: Kissa kissa kissa (Lasten Keskus). Kuvitettuja runoja kissojen elämästä. Ilmestyy lokakuussa.
Tuomas Kyrö & Antti Kyrö: Pukin salaisuus (WSOY). Joulupukin seikkailut jatkuvat. Ilmestyy syyskuussa.
Juhani Känkänen: Joulu on jo ovella, Apo Apponen! (Teos). Apo odottaa malttamattomana joulua lastenkirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Hanna Kökkö: Vaara (Kustannus-Mäkelä). Geokätköilyä harrastavien Manun ja Helmin seikkailut jatkuvat.
Heidi Köngäs & Liisa Kallio: Sinivärinen pupu (Lasten Keskus). Sininen pupu vie tytöt seikkailuun lastentarinassa. Ilmestyy lokakuussa.
Heli Laaksonen & Elina Warsta: Aapine (Otava). Lounaismurteen loruaapinen. Ilmestyy elokuussa.
Veronica Lassenius: Fungi (Otava). Maanalaisen kerrostalon ihmeitä ja yllätyksiä lastenkuvakirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Tuija Lehtinen: Sirkuskoira Rico ja öinen ratsastaja (Otava). Dekkarimaista tarinointia sirkusmaailmasta. Ilmestyy elokuussa.
Pauliina Lerche & Meri Mort: Mimmit ja luolan salaisuus (Lasten Keskus). Televisiosta tutut muusikkohahmot lastenkuvakirjassa. Ilmestyy lokakuussa.
Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (WSOY). Nuorten North End –romaanisarjan toinen osa. Ilmestyy syyskuussa.
Elena Mady: Tom ja Morbicuksen kosto (WSOY). Nuorten fantasiasarja jatkuu. Ilmestyy lokakuussa.
Tittamari Marttinen & Emmi Jormalainen: 12 päivää maailmalla (Lasten Keskus). Kuvitettu lastenkirja maailman lasten arjesta ja juhlasta. Ilmestyy lokakuussa.
Raili Mikkanen: Iivari-tonttu karkuteillä (WSOY). Aputonttu Iivari lähtee omille teilleen lastenkirjassa. Ilmestyy syyskuussa.
Kirsti Mäkinen: Topeliuksen lukemisia lapsille (WSOY). Topeliuksen satuja uudelleen kerrottuna. Ilmestyy syyskuussa.
Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja Mustakynsi (Tammi). Lasten jännärisarja jatkuu. Ilmestyy elokuussa.
Sinikka Nopola, Tiina Nopola & Christel Rönns: Risto Räppääjä ja kaksoisolento (Tammi). Risto ja Nelli selvittävät Riston kaksoisolennon arvoitusta. Ilmestyy heinäkuussa.
Sinikka Nopola, Tiina Nopola & Salla Savolainen: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (Tammi). Pikkusisko huijaa itsensä onkiretkelle isosiskon luokan kanssa. Ilmestyy heinäkuussa.
Sinikka Nopola, Tiina Nopola & Markus Majaluoma: Rauhallinen Erkki ja hiutalepoika (Tammi). Erkki toivoo lunta jouluksi lastenkirjassa. Ilmestyy syyskuussa.
Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri ja villi taapero (Tammi). Siiri ryhtyy äidiksi ja pikku-Otto vauvaksi lastenkirjassa. Ilmestyy  syyskuussa.
Paula Noronen: Emilian päiväkirja – Supermarsu tekee maalin (Gummerus). Jalkapallo-ottelussa ratkaistaan lähipuiston kohtalo. Ilmestyy elokuussa.
Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa (Otava). Muistinsa menettänyt 12-vuotias Arto joutuu pinteeseen. Ilmestyy heinäkuussa.
Kreetta Onkeli & Jussi Kaakinen: Ahmattien yö (Maahenki). Seikkailukirja kekriyöstä. Ilmestyy syyskuussa.
Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi). Suosikkisarjan tokaluokkalaiset lähtevät kesäleirille. Ilmestyy heinäkuussa.
Timo Parvela & Virpi Talvitie: Maukan ja Väykän satukirja (Tammi). Humoristisia satutarinoita. Ilmestyy heinäkuussa.
Kirsi Pehkonen: Vieraskentillä (Karisto). Nuoret urheilijatytöt unelmoivat suuria. Ilmestyy heinäkuussa.
Sanna Pelliccioni: Onni-poika tahtoo kaiken (Minerva). Perhe pohtii tavarapaljoutta lastenkirjassa. Ilmestyy syyskuussa.
Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja lentokalat (Otava). Uusi kuvakirja suositusta animaatiohahmosta. Ilmestyy heinäkuussa.
Ninka Reittu: Messi ja Mysteeri (Otava). Esikoiskuvakirja kissakaksikon seikkailuista. Ilmestyy lokakuussa.
Saska Saarikoski: Meidän isä on hammaspeikko (Otava). Poika löytää isän salkun esikoislastenkuvakirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Alexandra Salmela & Martina Matlovičová: Kirahvitäti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos). Aikuiset hölmöilevät satutarinoiden kokoelmassa. Ilmestyy elokuussa.
Salla Simukka: Valkea kuin lumi (Tammi). Lumikki selvittää nuortenkirjatrilogian toisessa osassa perhesalaisuutta Prahassa. Ilmestyy elokuussa.
Helena Sinervo: Prinssi Ahava ja valtaistuimen salaisuus (WSOY). Saturomaanien sarja jatkuu. Ilmestyy elokuussa.
Nora Surojegin & Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö (Minerva). Kuvakirja pienen pöllön matkasta itseensä. Ilmestyy elokuussa.
Ulla Svensk: Suomen lasten leivontakirja (Otava). Blogileipurin reseptejä lapsille. Ilmestyy syyskuussa.
Essi Tammimaa: Noaidin tytär (Otava). Saamelaista mytologiaa ja romantiikkaa nuortenkirjasarjan avauksessa. Ilmestyy syyskuussa.
Henriikka Tavi & Aino Korpela: Joka päivä on karkkipäivä (Teos). Veera ja Viima asuvat vesikaupungissa lastenkuvakirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet (Tammi). Viisitoistavuotias Emma on menettänyt perheensä tsunamikatastrofissa. Ilmestyy elokuussa.
Tuutikki Tolonen & Liisa Kallio: Joulusatuja (Tammi). Kuvitettu joulusatukokoelma. Ilmestyy syyskuussa.
Johanna Tuomola: Lemmikit pulassa – Kivalan etsivät 3 (Myllylahti). Lastendekkarisarja jatkuu. Ilmestyy syyskuussa.
Maria Turtschaninoff: Anaché (Tammi). Nuorten fantasiajännärissä tytöstä kasvaa yhteisönsä poikkeusyksilö. Ilmestyy lokakuussa.
Julia Vuori: Sika ei osaa päättää (Otava). Valinnan vaikeus vaivaa eläinhahmoja kuvakirjassa. Ilmestyy elokuussa.
Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli (WSOY). Ruben-seikkailusarja jatkuu. Ilmestyy syyskuussa.
Niina With: Sikin sokin oudoilla poluilla (Myllylahti). Lorukirjasarja sukkaparin seikkailuista jatkuu. Ilmestyy syyskuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti