1.5.2013

Parkouria ja kiipeilyä Uppsalan Suomi-koulun kanssa!



Uppsalan Suomi-koululaiset kävivät kiipeilemässä (boulderoimassa) ja parkouraamassa Uppsala Klättercenterissä huhtikuussa. Näin hauskaa heillä oli!



 


Jännä ja tosi hieno paikka tämä Uppsala Klättercenter. Täällä voi myös skeitata! Kesällä järjestätään  leirejä. Tänne voi myös pyytää kaverit synttärijuhliin.
Lapset pitivät kuitenkin eniten parkourista.

Parkour on 1980-luvulla Ranskassa kehitetty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti paikasta A paikkaan B. Parkourissa pyritään innovatiiviseen ja katkeamattomaan sulavaan liikkeeseen.  Olennaista lajissa on niin sulava siirtyminen kuin suinkin mahdollista. Parkouraaja (traceur) voi liikkumisessaan hyödyntää esteitä ja käyttää vaikkapa kaiteita, kattoja ja parvekkeita "ponnahduslautoinaan". Parkour on kaupunkilaisen harrastuksen maineessa, mutta yhtä hyvin sitä voi soveltaa vaikka metsässä (Wikipedia)
Boulderointi tarkoittaa kiipeilyä matalilla kiipeilyseinillä, kallioilla tai siirtolohkareilla ilman varsinaisia varmistusvälineitä. Koska boulder-reitit ovat enimmäkseen lyhyitä, reitin kiinnostavuus perustuu usein kiipeilytekniikan tai voimankäytön haasteisiin. Tyypillinen boulder-ongelma saattaa kiteytyä yhteen liikkeeseen, jossa on päästävä yhdestä tukipisteestä seuraavaan. Kiipeilijä voi käyttää pitkänkin ajan tämän haasteen voittamiseen, palaten saman ongelman ääreen viikosta toiseen. Boulderointi mahdollistaa keskittymisen pelkkään kiipeämiseen, ja sitä arvostetaan sekä omana kiipeilyn alalajina että harjoittelumuotona (Wikipedia).

Liikunnan jälkeen hotdogit maistuivat!
Näin hauskaa voi siis pitää Suomi-koulussa! Seuraava Suomi-koulu kerta on lauantai 4/5 kl.10-13 Fyrisgårdenilla ja silloin lapset mm sisustavat oman Suomi-koulu huoneen valmiiksi  ja kirjoittavat lehtijuttuja omaan lehteen! Tule mukaan!

Muistakaa myös Suomi-koulun oma päiväleiri 10-13/8 Fyrisgårdenilla. Vielä mahtuu mukaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti